Seikkailijat ovat 10-12 vuotiaita partiolaisia. Seikkailijat kokoontuvat viikottain koloiltoihin, joissa heitä ohjeistaa sammoksi kutsuttu aikuinen. Moni seikkailija on aloittanut partion jo sudenpentuna, mutta aikaisempi kokemus ei ole edellytys liittymiselle, sillä porukkaan on helppo päästä mukaan.
Seikkailjakauden aikana opetellaan erilaisia tärkeitä elämäntaitoja, kuten retkeilytaitoja, vastuun ottamista ja itsestä huolehtimista.
Vuoden mittaan opittuja taitoja pääsee kokeilemaan päivän mittaisissa seikkalijakisoissa. Seikkalijat osallistuvat koko lippukunnan yhteisille leireille ja omille päivä- ja yöretkilleen. Syksyisin järjestetään viikonlopun mittainen vaellus, jossa myös pääsee testaamaan taitonsa.
Lippukunnassamme kokoontuu 2 seikkailijajoukkuetta Poltinahon kolollamme (Verhonkatu 25-27 C, 13130 Hämeenlinna).
Ryhmien aikataulun löydät täältä.
Mukaan toimintaan pääsee ottamalla yhteyttä vastaavaan sampoon, Leena Lammiseen (leena@kaskenkaatajat.org)