Vanamajalle 14.2.2009

 

Lähtö

 

Lähtö:

klo 9.30 Parola, Nanso- tehtaan P-paikka Merventie 58, vanhempien kyydillä paikalle.

Maali:

klo 15.00 Vanamaja, josta tulemme linja-autolla Nansolle klo 18.00.

 

Lähde hiihtämään perinnemaisemaan perinteisellä tyylillä!
Jännittävä harjumaisema odottaa valloittajaansa!

Hiihtoretkemme alkaa Parolasta Nanson tehtaan pihasta ja suuntaa kulttuurimaisemaan Tenholan linnavuorelle, laskeudumme Vanajan rantaan Vanamajalle. Matkaa kertyy n. 12km, matka ei ole aivan tasamaata eli mäkiä hieman löytyy.
Matkanvarrella on muutamia partiomaisia rasteja ja ruokailu linnavuoren laavulla.
Vanamajalla ruokailu ja saunominen, jonka jälkeen lähdemme yhteiskuljetuksella takaisin lähtöpaikkaan.

Matkaa taitetaan pentueissa, jossa olisi 4-5 pentua ja 1-2 saattajaa, joten osalle vanhemmistakin olisi mainio mahdollisuus lähteä mukaan saattajaksi.

Pyri harjoittelemaan hiihtämistä ennen retkeä, niin et väsähdä ensimmäiseen mäen töppyrään.
Muutama 3-5km:n lenkki olisi hyvä harjoitus. Toivotaan että saadaan lunta, jotta harjoittelu onnistuu ja ladut olisivat kunnossa. Kovan pakkasen tai lumimyrskyn sattuessa ohjelman muutos on mahdollinen.

 

Retken hinta 5€, maksetaan Kaskenkaatajien tilille: 568000-4223014

Viite: SOMPA-09 ja oma nimi

 

Varustelista:

  • Nimikoidut sukset, sauvat ja monot
    (sopivat, miel. perinteisen hiihtoon ja jos lainavaruste, niin testatut)

    Päälle:
  • Hiihtoasu sään mukaan,
  • pipo ja hanskat.

 

Selkään:

  • Nimikoitu pieni päiväreppu, jossa on
  • ruokailuvälineet omassa pussissa,
  • juomapullo 1L(täytettynä),
  • eväs keksejä 4-6kpl,
  • suklaa- tai lakupatukka 1kpl,
  • taukotakki
    (fleece tai muu kevyt takki),
  • yksi pitkähihainen vara-aluspaita,
  • henk. koht. lääkkeet.
    Testaa, että pystyt hiihtämään reppu selässä.

(saattajalle lisäksi: pienet ea-välineet jossa esim. (laastaria,sideharsorulla), puhelin, spriitussi, WC-paperia ja puukko)

 

Nimikoituun saunakassiin:

  • talvikengät,
  • vaihto alusasu,
  • sukat,
  • lämmintä vaatetta,
  • pesuaine,
  • pyyhe ja pefletti.

 

EI PUHELIMIA, EI RAHAA, EI SIPSIPUSSIA, EI 1,5 L LIMUA, EI MOOTTORIKELKKAA J

 

Lisätietoja: IPALTA ipa@kaskenkaatajat.org tai 040–5626319